Skeittilauta

Mila alkaa oppia talon tavoille, sekä paljon kaikkea uutta kivaa.
Ohikulkevat polkupyörät ja ohi kiitävät autotkaan enää pelota läheskään niin paljon, kun viikko sitten.
Sitä tottuu kummasti kaikkeen altistuessaan tarpeeksi.
Eilen sunnuntaina kävi sellainen jännä juttu, että oltiin taas ulkosalla. Käveltiin tuohon lähipuistoa kohti asfalttikatua pitkin, kun kaukaa tulee vastaan kaksi miestä rullalautojen päällä. Kaukaa näkivät jo, että kadulla kävelee pentukoira.
Toinen niistä hyppäsi rullalaudan päältä pois ja sanoi toiselle
-”Kävellään.” 
Saavuttuaan ihan meidän kohdalle kysyi tämä että:
-”Pelkääkö pikkuinen?
Siinä ihminen hämmentyy ja häkeltyy moisesta, en edes odottanut tällaista kohtaamista. En osannut tilanteessa sanoa mitään muuta, kuin että:
-”Kiitos kun huomioit!!”
Kaverit jatkoi matkaa kävellen jonkin matkan päähän ja huikkas vielä mennessään, että hänellä on itselläänkin koira niin hän kyllä ymmärtää. 🥰

Loppulenkki meni hymyillessä niin makeasti, kuinka yllätyksellinen kohtaaminen ja miten ihanaa huomioimista.

Skeittipuistoa katselemassa.Tästä sitten intoutuneena, tänään maanantaina mentiin Hemannin skeittipuiston tuntumaan katsomaan, kuinka nuoriso siellä skeittailee ja scoottailee rampeilla. Ajatuksella, että jso Milatyttöä pelottaa niin on turvallisempaa katsella vähän pidemmän matkan takaa.
Reippaana neiti katseli ja keskittyi omiin puuhiinsa. Ei ajatustakaan siitä, että pelkäisi.
Olihan tietysti Ninni-mummeli mukana turvana, ja voi mikä ihana leikki onkaan tuulen riepoteltavissa olevien lehtien jahtaaminen maassa.