16.12 1993 – 11.2 2003
Mä muistan sen, kuin eilisen, sinne mä tulin löytökoira-kotiin..
Ne sano, että sä et ota kontaktia, etkä välitä ihmisistä.
Sanoi, että sä pelkäät niitä..
Kun sä katsoit mua suurilla sinapin värisillä silmilläsi suoraan mun sydämeen, sieltä aitaverkon takaa, mä tiesin heti, että nyt se oli löytynyt, tarkoitus.. Sä tulit häntä heiluen suoraa mun luo, hieman epäillen, sä kiipesit sisään avoimesta auton ovesta, me ei saatu sua ulos, ja kyllä meitä nauratti.
Jokainen liitto on aina aluksi kivinen, ja niinhän se oli meilläkin, vaikeuksia riiti, mutta me selvittiin. Miksi niin väärin sua oli kohdeltu? Yhtäkään päivää en antaisi silti pois, ehkä se oli tarkoitettu..?
Nyt viimein, tuli sun aika mennä Taivaan Isän hoitoon, päivänä kauniina kevät-talvisena, sammui sydän pieni kultainen. Mä jäin vielä maanpäälle, itkemään, suremaan, suunnattomasti kaipaamaan. Hyvämpi sun on siellä, Isän hellissä käsissä, kun liian suuri oli sairauden taakka sulle kantaa. Kiitos Kössi, kiitos kaikista näistä yhteisistä ihanista vuosista, joita kanssasi sain jakaa. Mikään ei voi niitä ohittaa, kukaan korvata tai tuoda takaisin.
Muistoissani tulevalla taipaleella, palaan niihin aina ja uudestaan.
-”Iskä”-