Perunkarvatonkoiran historiaa

Karvattomia koiria on ollut Perussa jo Inkojen kulttuurin aikoihin. Intiaaneilla oli erittäin hyvä viestintäsysteemi. Uutiset levisivät kaupungista kaupunkiin viestimiesten juostessa toisten viestimiesten luo, jotka vuorostaan lähtivät viemään sanomaa eteenpäin mukanaan karvattomia koiria. Vain korkea-arvoisimmilla intiaaneilla oli oikeus omistaa näitä koiria.

Kun maatyöläisillä ei ollut lupaa pitää omia koiriaan ulkona pimeän aikana ja karvattomat koirat puolestaan pidettiin päivisin sisätiloissa suojassa auringonpaisteelta, niin karvattomat koirat eivät päässeet risteytymään muiden koirien kanssa.Kuten Perun intiaanit, Perunkarvatonkoira on hyvin hiljainen ja rauhaa rakastava. Vieraiden tulon koira kuitenkin ilmaisee äänekkäällä haukunnalla.Sisätiloissa koira on rauhallinen, mutta ulkona se juoksee ja onkin erittäin nopealiikkeinen. Koiralla on lahjomaton luonne, jos sen tunteita loukataan eivät koirankeksit ja muut makupalat saa sitä leppymään. Perheeseensä se kiintyy erittäin syvästi.

Ulkonäöltään Perunkarvatonkoira on hieman terrieri- ja vinttikoiramainen, tosin karvaa on vain päälaella ja hännänpäässä vähäisessä määrin. Karvaton iho kaipaa rasvausta pysyäkseen pehmeänä ja miellyttävän tuntuisena.Kaikki värit hyväksytään, vaaleanpunaisesta, tummanharmaaseen.Usein koirat ovat kaksivärisiä; tummia vaaleanpunaisin täplin. Karvattomien koirien pentueisiin syntyy myös karvaisia yksilöitä (powder puff), joiden väritys on huomattavasti moninaisempi kuin karvattomien yksilöiden. Perunkarvattomankoiran karvaiset yksilöt eivät pitkään olleet näyttelykoiria, mutta onneksi tilanne muuttui joitain vuosia taaksepäin. Jalostukseen niitä tulisi myös käyttää.

Lisää rotuhistoriaa

Rodun taustasta kiistellään. Joidenkin mielestä rotu on tullut Peruun kiinalaisten maahanmuuttajien matkassa, kun taas toiset pitivät Afrikkaa sen alkuperämaana. Onpa sellaisiakin olettamuksia, että rotu on kulkeutunut Peruun siirtolaisten mukana Aasiasta Beringin salmen kautta. Varmaa kuitenkin on , että karvattomia koiria on ollut Perussa 1000-luvulta lähtien tai ennen Inkakulttuuria. Tämä käy ilmi arkeologisista löydöksistä, sillä tällaisten koirien kuvia on ollut esimerkiksi keraamisissa esineissä. Rotu on epäilemättä sukua muille karvattomille koirille. Perunkarvatonkoira on harvinainen kotimaassaan ja muualla jokseenkin tuntematon. Perussa on kasvatettu karvattomia koiria Inkojen ajoista lähtien, mutta nykyään karvattoman koiran kasvattajia on sielläkin vain vähän. Huolellisia geneettisiä tutkimuksia varten siellä on enää vain kourallinen siitoskoiria. Muutamia koirista lähetettiin Saksaan, missä harvinaisten rotujen yhdistys auttoi perulaisia laatimaan rotumääritelmän. Ja saamaan rodulle FCI: n hyväksymisen 1985. Pari perulaista karvatonta koiraa on myös Yhdysvalloissa, jossa rodut Perunkarvatonkoira (Perro sin Pelo del Peru) ja Inca Orchid yhä ovat eri rotuina.

FCI maissa molemmat rodut rekisteröidään perunkarvatonkoiriksi. Perunkarvattomallakoiralla on Inca Orchid-rodun tavoin usein hammaspuutteita, jolloin kieli saattaa riippua ulkona kuonon sivusta. Karvan laatuja on kaksi, ja karvattomuutta aiheuttava geeni on hallitseva. Pitkäkarvaisia ”karvattomia” sanotaan ”puuterihuiskuiksi”. Perulaisten koirien omistajat väittävät, että ne valitsevat koiraystävänsä karvan pituuden mukaan. Päinvastoin kuin ”yösukulaisillaan” (Orchidilla), niillä on kuitenkin pienet silmät ”auringossa siristelyn vuoksi”. Erityisen arvostettu ominaisuus on rodun ruumiinlämpö. Muuan omistaja sanookin: ”on ihana ottaa tällainen koira vuoteeseen… se on kuin lämpöpullo kylmänä yönä. Se on hyvin puhdas, eikä siinä ole kirppuja.” Perunkarvatonkoira on eloisa olento, jonka kevyet liikkeet ovat peräisin ”vuosisatojen liikkumisesta loputtomilla rantahietikoilla”. Rodulla tavataan kahdenlaista liikkumistapaa: vapaa ravi ja eturaajojen lyhyet rytmikkäät liikkeet. Koirat, joilla on suorat lavat, kulkevat mitättömän lyhyin askelin ja tuovat mieleen Paso Fino-hevoset.

Pieni kuvaus Inca Orchidista

Lempeiden Inkaintiaani-isäntiensä tavoin Inca Orchiditkin ovat rauhallisia ja älykkäitä koiria. Alkuperäisellä Perulaisella oeuchua-kielellä rotu on caa-allepo, joka tarkoittaa käännettynä ”koira ilman vaatteita”. Kun espanjalaiset valloittajat saapuivat Peruun, he löysivät Inka-aatelisten kodeista näitä koiria. Pimennettyjä huoneita somistavien orkideojen keskeltä. Inca Orchid-koiria pidettiin päivisin sisällä, koska ne olivat hyvin herkkiä auringon valolle. (valkoisia koiria). Yöllä ne juoksivat vapaina kuutamossa. Tästä johtuu rodun molemmat nimet. Inkat kannattivat suunnitelmallista jalostusta omien kansalaistensakin keskuudessa, jopa sisarusten välisiä avioliittoja sallittiin. Taatakseen puhtauden ja jatkuvan samankaltaisuuden ja laajensivat saman käytännön koskemaan myös eläimiä. Inka-aateliset arvostivat vaaleita koiria ja kävivät kovaa kilpailua yhä vaaleampien värien jalostamisessa. Tavallinen kansa yritti kasvattaa sen vuoksi mahdollisimman laadukkaita koiria, koska niitä pidettiin erittäin arvokkaina vaihtotavaroina aateliston suosion saavuttamiseksi.