Meksikossa on kaksi koirarotua, joita voidaan pitää alkuperältään täysin meksikolaisina. Tunnetumpi niistä on chihuahua, joka on saanut nimensä Meksikon erään osavaltion mukaan. Mutta kiinnostavampi niistä on ilman muuta meksikolainen ”muinaiskoira” – harvalukuinen rotu xoloitzcuintle, meksikonkarvatonkoira. Kansan suussa hankala nimi lyhentyy muotoon xolo, joka lausutaan suunnilleen sholo. Se on legendaarinen ja erittäin epätavallinen koira, joka hikoilee ihon kautta ja jolla tuskin on karvaakaan ruumiissaan!
Amerikkalainen eläintieteilijä Norman Pelham Wright, joka on erikoistunut esihistoriallisiin Meksikossa esiintyviin eläinlajeihin, kutsuu xoloa muinaiskoiraksi, joka yhdessä muiden, tuntemattomien koiratyyppien kanssa kauan sitten Itä – Aasiasta Beringin salmen kautta. Sen lähin sukulainen on toinen karvaton koirarotu, kiinanharjakoira, joka on peräisin manchuriasta.
Xolo on selvästi suurempi kuin kiinanharjakoira, eikä sillä ole karvaa päässään. Saksalainen eläintieteilijä Alfred Brem antoi xololle latinalaisen nimen Canis caribbaeus, kun hän löysi tämän koirarodun Yukatanin niemimaalta Meksikosta. Hän luuli löytäneensä villin, tieteelle tuntemattoman koiralajin.
On paljon todisteita siitä, että meksikolaisilla intiaaneilla oli xoloja suuria määriä kauan ennen valloittajakansojen tuloa Meksikoon. Xolo on koirarotu, jolla on ollut niin voimakas uskonnollinen merkitys, että sitä on käytetty lääkeaineiden valmistukseen. Intiaanit myös söivät xolon lihaa, jolla espanjalaisten tutkijoiden raporttien mukaan uskottiin antavan uskonnollista voimaa. Lihaa myös pidettiin herkkuna. Espanjalainen historoitsia Bernal Diaz del Castillo mainitsi eräässä tutkimuksessaan, että karvattomien koirien lihaa oli myynnissä intiaanien markkinapaikoilla 1500 – luvulla. Espanjalaiset valloittajat mieltyivät lihan makuun noihin aikoihin.
Xoloitzcuintle merkitsee Wrightin mukaan ” hän, joka varastaa ruokaa ja jonka hampaat ovat terävät kuin obsidian”. Obsidian on tulivuoren kivettynyttä laavaa, joka muistuttaa lasia. Rodun nimi merkitsee myös, että koiran katsotaan edustavan Xolotl – jumalaa maan päällä. Atsteekki – intiaaneilla oli jumala nimeltä Xolotl ja sana itzcuintle tarkoittaa koiraa. Koiran vanha, uskonnollinen rooli perustuu uskomukseen, joka on vielä tänäkin päivänä laajalle levinnyt Meksikon eräiden kansanryhmien keskuudessa. Uskomuksen mukaan kuolleiden ihmisten täytyy ylittää ainakin yksi vaarallinen virta ennen kuin heidän sielunsa pääsee luvattuun maahan. Matkalla seurasi mukana koira, jonka tehtävänä oli pelastaa isäntänsä krokotiileja kuhisevassa virrassa. Vain mustien koirien katsottiin kykenevän tähän. Xolo – rotu väheni kuitenkin uhkaavasti, koska koirat pääsääntöisesti lopetettiin niiden isäntien kuollessa, jotta ne voisivat suoriutua tehtävästään. Rotu on tänään hyvin harvinainen. Koirien tämänhetkistä tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta meksikolaiset koiraihmiset arvelevat rodun yksilöitä olevan noin 2000.
Xolo on koira, jolla on erikoisia ominaisuuksia. Koska sillä ei ole karvoja, sillä ei myöskään ole kirppuja. Se hikoilee ihon kautta. Geneetikot sanovat, että dominoiva geeni aiheuttaa karvattomuuden, mutta että koirilla on myös resessiivinen, karvapeitteen aiheuttava geeni. Karvallisilla xoloilla on lyhyt ja sileä karvapeite.
Ennen aikaan ja vielä tänä päivänäkin maaseudulla naiset, joilla on kuukautiskipuja, voivat lämmittää vatsaansa ottamalla xolon mukaan vuoteeseen. Vanhat ihmiset Guerron osavaltiossa uskovat, että xolon omistaminen suojelee kurkkukivulta ja muilta sairauksilta. Vuonna 1955 otettiin uusi askel xolon suojelemiseksi, sillä tuolloin uskottiin rodun olevan sukupuuton partaalla. Vain yksi rodun edustaja oli tuolloin Meksikon Kennelklubin rekisterissä. Kymmenen vuotta myöhemmin rekisteröityjä koiria oli 70, ja yksityiskohtainen rotumääritelmä oli laadittu ja julkaistu. Guerron osavaltioon tehtiin retkiä, joiden tuloksena löydettiin ja hankittiin pääkaupunkiin erinomaisia yksilöitä rodun jalostusta varten. Nykyisin suurin osa rekisteröidyistä xoloista polveutuu Guerrosta hankituista yksilöistä.
Xololla on kolme fyysistä ominaisuutta, joka erottaa sen useimmista muista koiraroduista. Sillä on usein hammaspuutoksia. Sen ruumiinlämpö on useita asteita ”normaalin” koiran ruumiinlämpöä korkeampi ja se hikoilee ihon kautta, varsinkin ruumiin alaosasta. Lisäksi se on karvaton.
Xololla on runsaasti ylpeyttä ja charmia. Se on hauska, täysin itsenäinen eikä yleensä kunnioita vähääkään omistajansa toivomuksia. Se on hyvin puhdas ja sen sanotaan varastavan ruokaa aina kun vain voi. Kaikki tämä siis eläintieteilijä Norman Pelham Wrightin mukaan.
Teksti © Kaarina Naaralainen:
Kennel Bay’s Bushyfur