Vinttikoirien kehityksessä esiintyi silloin tällöin omituisia muunnoksia. muutamat pennut syntyivät karvattomina tai lähes kaljuina, harvoja töyhtöjä oli van raajoissa tai päässä. Erikoisuuksista pitävät harrastajat hoitivat ja jalostivat näitäkin koiratyyppejä.
Ensimmäisten karvattomien koirien tarkka alkuperä on hämärän peitossa, mutta yleensä koirat olivat paari / vinttikoiratyyppisiä. Piirre viittaa Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-Itään, missä kehittyi karvaton rotu nimeltä CANIS AFRICANIS.
Muinaisiin rotuihin kuului mm. afrikanhiekkakoirat, afrikanelefanttikoirat, pienet afrikanajokoirat ja nuubiankoirat.
Nykyisin ”tavallisten” harvinaisuuksien lisäksi karvattomia koiria kasvatettiin myös Lähi – Idässä, Intiassa, Kiinassa, Meksikossa ja Etelä – Amerikassa: turkinkarvatonkoira, Intian rampur, guatemalankarvatonkoira ja buenosairesinkarvatonkoira.
Karvattomat koirat olivat yleisiä myös atsteekkien ja inkojen kulttuurin kukoistuskaudella. Koirat olivat ehkä saapuneet Aasiasta intiaanien mukana tai kehittyneet erillisinä muunnoksina. Tyypiltään karvattomat koirat olivat kuitenkin samanlaisia. Atsteekit käyttivät koiria ravintonaan. Aitauksissa ja viljalla lihotetut koirat kuuluivat olennaisena osana heidän ruokavalioonsa ja vasta myöhemmin koirista tuli lemmikkieläimiä.
Paarityyppisillä karvattomilla koirilla on monia yhtäläisyyksiä. Karvattomuutta aiheuttava perintötekijä on vallitseva, kuolemaan johtava geeni. Vallitsevaa geeniparia kantavat koirat kuolevat ennen syntymäänsä, joten homozygootisia (yksilöitä, joiden kulloinkin kyseessä oleva geeniparin molemmat geenit ovat samanlaisia) karvattomia koiria ei voi esiintyä. Karvattomina syntyneet koirat ovat heterozgoottisia ja voivat saada sekä karvattomia että karvapeitteisiä jälkeläisiä. Karvattomia koiria astutettaessa yhdellä kolmesta pennuista on normaalikarvoitukseen liittyvä resessiivinen geenipari. Pentuja sanotaan ”puuterihuiskuiksi”, puuterihuisku on tällöin alkuperäinen tyyppi ja karvaton on muunnos. Tarina kertoo karvapeitteisten pentujen syntyvän lämmittämään kaljuja sisaruksiaan.
Karvattomilta koirilta saattaa puuttua hampaita, jopa kaikki välihampaat ja koirilla uskotaan olevan myös korkeamman ruumiinlämmön kuin muilla roduilla. Purenta on usein primitiivinen: hampaat sojottavat eteenpäin: välihampaat, kulmahampaat tai hammaskiille voi osittain puuttua. Entisaikojen karvattomista roduista vain harvat ovat säilyneet nykypäiviin asti. Han-dynastian aikana kiinanharjakoirista kehitettiin kaksi tyyppiä: ”aarrekammion vartijat” eli kauristyyppinen ja suurempi, raskaampi ”metsästyskoira”, joka oli itse pääaineksena ruokapadassa, ellei tuonut kotiin lihaa.
Rodulle onneksi kiinalaiset koirat seurasivat isäntiään kauppa – aluksilla ympäri maailmaa jättäen jälkeensä muistoja vierailuistaan. Koska karvattomuus oli hallitseva ominaisuus, se näyttäytyi jo ensimmäisessä pentueessa!
Kiinanharjakoirat, samoin kuin muutkin viehättävät kiinalaiset rodut ovat nykyään kotimaassaan harvinaisempia kuin Cadillacit.
Kiinanharjakoira esitettiin USA:ssa ensi kertaa näyttelyssä 1885 ja sen jälkeen 1926. Useiden vuosikymmenien tauon jälkeen rodun harrastajat perustivat USA:ssa oman rotujärjestön 1975 ja näyttelytoiminta alkoi taas 1986.