Uutta oppimassa – Kennel Rahel

Syksy saapuu, rokotukset saatu ja talvea päin mennään…

Posted on 15.10.2021 by Nicke Laakkonen

Syksy saapuu, pieni neiti on kasvanut. Aamukävelyllä lähimmäisellä kauppakeskukselle kävi Mila puntarilla. Neidille on painoa tullut jo hyvin, 7,5kg. Iso tyttö. Jännää nähdä, yltääkö neiti iso-isomummun tasalle, meneekö jopa yli.

Käytössä on Dognote – aplikaatio, jossa on kiva seurata kehitystä ja oppimista. Samalla voidaan syöttää perheen kesken esim. ruokailut, ulkoilut ja muut tärkeät elämäntapahtumat sinne. (Tämä ei ole maksettu mainos)

Paljon ollaan uutta opittukin, hihnassa kulkeminen on arkipäivää, irti osataan olla rajatulla alueella. Enää ei ihmiset, ratikat, bussit tai metrotkaan pelota. Portaissa kävellään kuin aina olisi portaissa asuttu.

Sisäsiisteyskin alkaa tuntua sille että se alkaa jo sujumaan hiljalleen vaikka alkuun tuntuikin, ettei tästä tule mitään. Eilen iltapäivällä Mila tuli pyytämään ulos, näytti sitten ulko-ovea että tuonne pitäisi päästä. Ja kakkahätä se pienellä neidillä olikin. Ollaan ylpeitä tästä, että oppimista tapahtuu.

Syyskoira Mila — Arabianrannassa syysaamun kävelyllä.

Kävimme tässä taannoin tehosterokotuksilla tutun eläinlääkärin luona, samalla Mila sai passin. On sitten valmiina ulkomaailman suuriin seikkailuihin. Innolla odotellaan, koska päästäänkään maailmalle näyttelyyn. Vielä pitää toki kasvaa muutama kuukausi ainakin, ennenkuin sellaista voi edes harkita.

Sunnuntaikävely ja merenranta

Posted on 5.9.2021 by Nicke Laakkonen

Aamulla käytiin ensin ruokaostoksilla läheisessä eläintarvikeliikkeessä. Ruokailun päälle pieni lepo ja sitten lähdettiin taas kokemaan uutta ja ihmeellistä. Valkoposkihanhia satapäin, merenrantaa ja paljon ihmisiä ja elämää.

Lähdetiin kävelylenkille niin, että mentiin uudelleen eläintarvikeliikkeeseen ja puntarille. Iso tyttö on Milasta jo tullut. 5,1kg. oli painoa. Vielä tuo ensimmäinen vaate mahtuu päälle, mutta ei siinä enää kovin kasvuvaraa ole.

Arabianrannassa valkoposkihanhia parveilee satapäin, ellei tuhatpäin. Ne oli Milalle kiinnostavia, olisi ollut parhautta päästä juoksemaan vapaana niiden sekaan. Vaikka samalla ne pelottivat melko paljon. Merenrantaa ei Mila ennen olekaan näin läheltä päässyt näkemään, se on kiinnostava. Rannassa vieläpä on paljon kiviä, jotka jostain syystä on Milan lemppariasioita ulkona. Niitä kannetaan aina salaa kotiin sisälle ja niitä on kiva heitellä pitkin laminaattilattioita. Isäntäväki ei kuitenkaan hirveästi arvosta sitä.

Kosken alkuperäinen nimi on Helsinge fors eli Helsinginkoski

Rantatyttö Mila — Aavan meren tuolla puolen, jossakin on..

Vanhankaupunginkoski on kulttuurihistoriallisesti merkittävä koski Vantaanjoen suussa Helsingin Vanhankaupunginselän pohjukassa.
Kosken alkuperäinen nimi on Helsinge fors eli Helsinginkoski, jonka ääreen Helsingin kaupunki (ruots. Helsingfors) perustettiin vuonna 1550. Koski sijaitsee Vanhankaupungin kaupunginosassa. Koski jakautuu itähaaraan ja länsihaaraan, joiden väliin jää Kuninkaankartanonsaari. Kosken läntinen haara on padottu. Padolla kohina on melkoinen, mutta rohkeasti Mila käveli siellä, vähän koitti välillä pelottaa mutta isoisomummu oli tukena ja turvana, näyttämässä ettei tässä mitään hätää ole.

Skeittilauta

Posted on 23.8.2021 by Nicke Laakkonen

Mila alkaa oppia talon tavoille, sekä paljon kaikkea uutta kivaa.
Ohikulkevat polkupyörät ja ohi kiitävät autotkaan enää pelota läheskään niin paljon, kun viikko sitten.
Sitä tottuu kummasti kaikkeen altistuessaan tarpeeksi.
Eilen sunnuntaina kävi sellainen jännä juttu, että oltiin taas ulkosalla. Käveltiin tuohon lähipuistoa kohti asfalttikatua pitkin, kun kaukaa tulee vastaan kaksi miestä rullalautojen päällä. Kaukaa näkivät jo, että kadulla kävelee pentukoira.
Toinen niistä hyppäsi rullalaudan päältä pois ja sanoi toiselle
-”Kävellään.”
Saavuttuaan ihan meidän kohdalle kysyi tämä että:
-”Pelkääkö pikkuinen?”
Siinä ihminen hämmentyy ja häkeltyy moisesta, en edes odottanut tällaista kohtaamista. En osannut tilanteessa sanoa mitään muuta, kuin että:
-”Kiitos kun huomioit!!”
Kaverit jatkoi matkaa kävellen jonkin matkan päähän ja huikkas vielä mennessään, että hänellä on itselläänkin koira niin hän kyllä ymmärtää. 🥰

Loppulenkki meni hymyillessä niin makeasti, kuinka yllätyksellinen kohtaaminen ja miten ihanaa huomioimista.

Tästä sitten intoutuneena, tänään maanantaina mentiin Hemannin skeittipuiston tuntumaan katsomaan, kuinka nuoriso siellä skeittailee ja scoottailee rampeilla. Ajatuksella, että jso Milatyttöä pelottaa niin on turvallisempaa katsella vähän pidemmän matkan takaa.
Reippaana neiti katseli ja keskittyi omiin puuhiinsa. Ei ajatustakaan siitä, että pelkäisi.
Olihan tietysti Ninni-mummeli mukana turvana, ja voi mikä ihana leikki onkaan tuulen riepoteltavissa olevien lehtien jahtaaminen maassa.